Tarvitsen todella uuden tietokoneen. Omani on niin vanha ja rikki, etten onnistunut saamaan yhtään ainutta versiota ulos, jota olisi voinut kuvitella esittävänsä julkisesti. Lopulta minun piti luovuttaa ja jälleen kerran menin muutaman tunnin yöunilla ulkoisen kovalevyni kanssa esitystilaan, jossa esitin ongelmani. Sain sentään renderoitua esityksestä mov-muotoon esityksen, jonka koko oli 7,2G. Näin suuri tiedostomuoto ei tietenkään sovi millekään DVD:lle. Onneksi teatterissa oli parempi tietokone, jolla saatiin kohtuullisen hyvä pakkausmuoto aikaan, jonka sain kopioitua myös itselleni.
Ongelmat teatterissa alkoivat siinä vaiheessa, kun aloitimme tekniset harjoitukset. Teatterissa oli kyllä videotykki katossa, mutta jostakin syystä festivaalin henkilökunta halusi raahata paikalle oman videotykin, joka oli liitetty kannettavaan tietokoneeseen. Tietokoneesta ei ollut kuitenkaan tarpeeksi pitkää piuhaa kaiuttimiin ja kuuntelin epäuskoisena, kun minulle kerrottiin että teoksen ääni pitää joko toistaa pitämällä mikrofonia läppärin kaiuttimen edessä tai vaihtoehtoisesti ajaa äänimaisema omana tiedostonaan yläkerran valopöydän/tekniikan kautta. Ongelma oli ilmennyt jo edellisenä päivänä, mutta kukaan ei ollut vaivautumaan kävelemään kauppaan ja ostamaan tarpeeksi pitkää johtoa, jolla ääni olisi saatu liitettyä suoraan videon yhteyteen. Aivan käsittämätöntä.
Tein henkilökunnalle hyvin selväksi, että olen työskennellyt videon ja äänen ja kuvan sykronisoinnin kanssa nyt muutaman vuorokauden putkeen ja että niiden samanaikaisuus on minulle erittäin tärkeää. Jo puolenkin sekunnin viive kuvan suhteessa ääneen pilaa koko homman. Minulle vakuutettiin, että kaikki menee hyvin ja kehoitettiin ensin kokeilemaan läppärin kaiutin/mikrofoniviritelmää. Suostuin ehdotukseen, mutta sanoin suoraan epäileväni sen toimivuutta. Olin oikeassa. Läppärin kaiuttimista tuli ulos vain onnetonta pihinää ja pörinää eikä volumea saatu laitettua ollenkaan sille tasolle missä sen olisi kuulunut olla. Sanoin heti, ettei viritelmä tule missään nimessä toimimaan ja etten suostu hyväksymään että teos esitetään näin. Pyysin siis laittamaan teoksen äänen valopöydän kautta ja painotin koneenkäyttäjälle moneen otteeseen, että heidän täytyy painaa play-nappia täsmälleen samaan aikaan. Kysyin vielä kerran, eikä todellakaan ole mahdollista, että näinkin hyvin varustellussa teatteritilassa ei voi saada videota ja kuvaa kunnon kaiuttimista pihalle. Se ei kuulemma ollut mahdollista. Mikäli olisin ollut Suomessa ja olisin tiennyt ongelman ajoissa, olisin itse kävellyt kauppaan ostamaan sen hiton johdon. Nyt tieto johdon puuttumisesta tuli kuitenkin liian myöhään eikä minulla ollut aavistustakaan mistä sellaisen voisi ostaa. Hyvin tyypillistä. En vain käsitä tällaista amatöörimeininkiä. Miksei asioita voida hoitaa alusta saakka ammattimaisesti ja yksinkertaisesti vain hoitaa ongelmat joita tulee eteen? Yhden piuhan ostaminen ei olisi ollut kenellekään festivaalin työntekijälle ylivoimainen asia. Luulen, että tässä on nyt ollut kyseessä kulttuurierot. Festivaalin henkilökunta ei pidä asiaa ollenkaan tärkeänä eikä näin ollen pidä tarpeellisena ratkaista ongelmaa. Riittää, että kuva ja ääni tulee ulos jotenkin, mikä taas on sietämätöntä perfektionistille luonteelleni. En voinut kuin tyytyä asiaan ja toivoa parasta. Pahimmassa tapauksessa kuva ja ääni tulisivat ulos täysin eri aikaan ja kaikki näkemäni vaiva editoinnin suhteen olisi ollut turhaa. Harjoituksissa kaikki meni kuitenkin hyvin ja olin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen.
Kävi ilmi, että esiinnyn ensimmäisenä. Tämä sopi minulle loistavasti, koska oman esitykseni jälkeen pystyisin nauttimaan täysin muiden esityksistä. Kuuntelin verhon takana pitkiä esittelyjä ja puheita odotellessani esityksen alkamista ja kun h-hetki lopulta tuli ja video pyörähti käyntiin, huomasin että oli käynyt juuri niin kuin olin pelännytkin. Kuva ja ääni tulivat ulos täysin eri aikaan, joten mikään äänimaiseman iskuista ei tulisi menemään yksiin kuvan kanssa. Kirosin hiljaa verhon takana, mutta koska esitys oli jo alkanut, en voinut tehdä asialle enää mitään. Olisin voinut toki keskeyttää esityksen ja vaatia aloittamaan koko homman alusta, mutta siinä hetkessä se ei tuntunut sopivalta. Tällainen on hyvin ikävää esiintyjän kannalta ja pilaa keskittymisen ja tunnelman täysin. En voinut kuitenkaan jäädä surkuttelemaan asiaa vaan marssin lavalle ja päätin tehdä parhaani.
Esityksessä kävelin lavalle ensin kultakärryjen kanssa, jotka asetin punaisen maton toiseen päähän (punainen matto oli laitettu lavalle suhteessa poikittain videokuvan kanssa). Tämän jälkeen kävelin hakemaan valkoisen tuolin lavan reunalta. Istuin tuolille ja aloitin pumppaamaan valkoiseen ilmapalloon ilmaa. Ilmapallossa oli teksti: "The Illusion of Happiness". Videokuva jäi siis kultaisten kärryjen ja tuolin väliin. Pumppasin ilmapalloa koko videon keston (5 minuuttia) ajan, jonka jälkeen nousin seisomaan ja nostin pallon pääni yläpuolelle. Ihmiset odottivat korviaan pidellen, että puhkaisisin pallon, mutta sen sijaan päästinkin pallon käsistäni ja se katosi pöristen jonnekin lavan ja yleisön välimaastoon. Kävelin pois lavalta ja esitys oli ohi.
Tässä lopullinen editoitu versio videosta, jossa näkyy kuinka videon ja äänen olisi tullut olla sykronoitu. Laitan myöhemmin videopätkiä todellisesta esitystilanteesta, jossa näette miltä teos lopulta näytti. Nyt minulla on kiire valmistautua tämän päivän kultakärryesitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti