Olen odotellut viestiä elokuvaohjaajalta jo muutaman päivän. Sitten mieleeni tuli, ettei hän ehkä saanut viestiäni siinä mukana olleiden kuvaliitteiden vuoksi, joten lähetin saman viestin uudestaan ilman liitteitä. Ohjaaja oli vastannut eilen illalla. Hän kertoi hieman lisää elokuvansa juonesta. Siinä pääroolissa on nainen, joka vaeltelee pitkin Seoulin katuja yrittäen saada itselleen osa-aikatyötä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan nainen alkaa nähdä näkyjä, joita muut eivät näe. Kultainen nainen tulisi olemaan yksi näyistä.
Kysyin myös elokuvan rahoituksesta, johon ohjaaja vastasi, että hänellä on käytännössä kengännauhabudjetti ja hän työskentelee itse ravintolassa rahoittaakseen elokuvansa, johon hän ei ole saanut ulkopuolista tukea tai rahoitusta. Viestissäni sanoin, että hinnoitteluni lähtee 500 eurosta ylöspäin riippuen siitä millainen rooli on kyseessä ja kuinka paljon se vie minulta työaikaa. Ohjaaja pahoitteli, että hän kykenisi maksamaan ainoastaan kymmenesosan siitä mitä pyysin. 50 euroa 4 tunnin esiintymisestä on lähinnä naurettavaa. Lisäksi pelkkien kehomaalien levitykseen menisi aikaa ainakin 2 tuntia ja elokuvaa varten kaikki pitäisi tehdä entistäkin huolellisemmin. Minä itse maksan materiaalit ja joudun ostamaan kehomaalia lisää tullessani takaisin Suomeen, joten käytännössä saisin materiaalikulut takaisin esiintymisestäni, jos sitäkään. Harmittaa todella paljon enkä nyt oikein tiedä mitä vastaisin ohjaajalle.
Haluaisin tietenkin olla mukana projektissa ja se olisi varmasti kaikin puolin hauska kokemus, mutta tuo hänen ehdottamansa summa on niin pieni, että koen polkevani koko ammattitaitoni mikäli suostun siihen. Saahan sillä taas sitä kuuluisaa näkyvyyttä, mutta valitettavasti näkyvyydellä ei elä ja saan lopun ikäni tehdä töitä ilmaiseksi mikäli lähden aina polkemaan hintojani. Tässä joutuu taas kerran pohtimaan ja puntaroimaan niitä asioita, joita ei haluaisi miettiä. Rahaa. Toisaalta voisin mennä elokuvaan ihan elämyksen kannalta, mutta toisaalta en ole vielä koskaan missään esiintynyt noin pilkkahinnalla.
Keskustelin asiasta hostellissa asuvan taiteilijanaisen, Sunin, kanssa ja kysyin häneltä mielipidettä asiaan. Sun sanoi, että koreassa taiteilijoille maksetaan aina vähän, varsinkin paikallisille taiteilijoille. Olen kuitenkin ollut ammattilaisena jo 8 vuotta, esiintynyt ympäri maailmaa, tehnyt ympäripyöreitä päiviä. Mikäli suostuisin ohjaajan ehdottamaan summaan, menisi minulla elokuvaprojektiin koko huominen, eli viimeinen päiväni. Minun ei missään nimessä pitäisi suostua, mutta silti ajatus häiritsee minua enkä vielä osaa sanoa mitä teen. Mielestäni joka ikisellä, joka tekee mitä tahansa työtä ja käyttää siihen ulkopuolista työvoimaa ja erityisesti ammattilaisia, tulisi olla tai hankkia projektiaan varten kunnon budjetti. Enhän minä tulisi saamaan valmiista elokuvasta yhtään mitään. Ainoa tulo mitä saisin olisi tuo korvaus esiintymisestä, joka nyt siis on täysin riittämätön.
Kävin eilen ostoksilla ja yritin päästä näkemään National Contemporary Art Museumin näyttelyn, Kello oli kuitenkin siinä vaiheessa jo niin paljon ja matka metrolla museolle kesti niin pitkään, että lipunmyynti oli jo suljettu kun pääsin lopulta perille ja ehdin nähdä vain vilaukselta, kun Nam June Paikin kuuluisa videoteos "The More, the Better" suljettiin. Pettyneenä ja hiestä märkänä kaiken sen vaeltamisen jälkeen päätin palkita itseni ostamalla lipun Cable Car:iin ja matkustamalla sillä takaisin metropysäkille. Otin kaikessa rauhassa kuvia maisemista, kun tunsin piston, aivan kuin käsivarteni iho olisi jäänyt metallin väliin kainaloni alapuolella. Katsoin kättäni ja huomasin siinä kauhukseni ampiaisen, joka oli juuri pistämässä minua. Säikähdyksestä vinkuen huidoin ampiaista pois killuessani 4 kassini, kameroideni ja juomapullojeni kanssa korkealla yläilmoissa. Olen erittäin allerginen ampiaisen pistoille, joten mielessäni oli vain se, ehtisinkö sairaalaan ajoissa. Käteni oli tulessa, aivan kuin joku olisi painanut siihen polttomerkkiä, mutta varoin koskemasta pistoon, ettei se ärtyisi enää enempää. Maisemien katselu loppui siihen ja odotin vain että pääsisin takaisin maanpinnalle turvaan. Pyörrytti. Ymmärsin, että minun tulisi pysytellä rauhallisena, etten lietsoisi kroppaani lisää ja etten vain menettäisi tajuntaani siellä ylhäällä. Säpsähdin joka ikistä lentävää hyönteistä ja pölyhiukkasta. Loppumatka tuntui kestävän ikuisuuden. Päästessäni lopulta maanpinnalle istuin penkille ja odotin turpoaako käteni muodottomaksi. Ilmeisesti ampiainen ei ollut kuitenkaan ehtinyt pistää minua kunnossa, koska sen piikki oli vielä sisälläni kun hätistelin sen pois, niin että lopulta pistokohta jäi pieneksi ja sain huokaista helpotuksesta. Käteen koskee edelleen, mutta turvotus on jo laskenut. Tästä lähin alan kuljettaa kyypakkausta aina mukanani. Muutenkin täällä on ollut niin valtavasti hyttysiä joita ei juuri näe eikä kuule, että olen täynnä niiden pistoja. Ne häiritsevät erityisesti öisin, kun yritän saada unta. Korealainen hyttynen pistää ärhäkämmin kuin suomalainen ja pistot polttelevat viikon.
Kävin ampiaisepisodin jälkeen katsomassa Seoulin maanalaisia kauppakatuja. Pääasiassa siellä myytiin krääsää ja bling bligia, mutta onnistuin kuitenkin löytämään jotakin mielenkiintoista kotiinviemisiksi. Ostosten jälkeen suuntasin matkani jo pitkään haaveilemaani Siloam Fomentation Saunaan. Kyseessä oli sama sauna, jossa kävin viimeksi 4 vuotta sitten, ja jonka muistin olevan taivaallinen. Ja sitä se olikin! Aloitin saunomisen puoli kymmenen aikaan illalla ja poistuin rakennuksesta puoli kymmenen aikaan aamulla. Sauna- ja kylpytiloja oli viidessä kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa oli pukeutumistilat, toisessa kerroksessa rentoutumistiloja, happihuone ja hieman viileä jadekivihuone (valkoisista jadekivistä). Kolmannessa kerroksessa oli kuntosali, pelihuoneita, tietokonehuone, rentoutumistiloja, tv-huone ja hierovia tuoleja.
Neljännessä kerroksessa avautui taivas. Siellä oli monia erilaisia saunoja, joissa miehet ja naiset saunoivat samoissa tiloissa kylpylän tarjoamat shortsit ja t-paita päällään. Oli kuuma jadesauna, jossa lattia ja seinät oli verhoiltu pienillä jadekivillä ja jossa pystyi makaamaan jadekivien päällä käyttäen puista päänalusta. Jadesaunan vieressä oli kaksi erilaista suolasaunaa - toinen niistä oli kuuma kuin helvetti ja kuumat suolakitet polttelivat ihoni täyteen punaisia kiteenmuotoisia kuvioita. Toinen suolasauna oli lempeämpi. Suolasaunojen vieressä oli joku yrttisauna, hiilisauna, happihuone, mutahuone, jäähuone ja lopulta tulinen punainen pätsi, ilmeisesti infrapunasauna, jossa jopa sormenpääni hikoilivat. Lillin näissä kaikissa saunoissa vuoronperään tuntikausia leväten aina välillä kylmissä huoneissa ja lopulta nukahdin mutahuoneeseen ja jatkoin uniani happihuoneessa.
Aamulla siirryin takaisin kellarikerrokseen, jossa oli kylpytilat erikseen miehille ja naisille. Tiloissa oli useita erilaisia kylpyjä: jadekylpy, mutakylpy, hiilikylpy, kaksi erilaista hierovaa kylpyä, kylmä kylpy ja kuuma vesiputouskylpy. Lisäksi tiloissa oli kolme erilaista saunaa: jadesauna, jossa hierottiin itsensä lisäksi suolalla, yrttisauna sekä usvasauna. Olin saunonut ja kylpenyt näissä kaikissa jo edellisenä iltana, mutta otin vielä ennen lähtöäni uusintakierroksen. Kävellessäni taksiasemalle tunsin taas käveleväni maanpinnan yläpuolella.
Mutta nyt minun pitää rientää Kopasin toimistolle hakemaan kultakärryjeni pehmusteita ja kankaita sekä pyytää lisää kuvia esityksistäni. Viimeisenä päivänä esillä oli myös festivaalin tekemä video paraatista, jonka haluaisin itselleni. Laitan teille kuvia vähän myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti