Kolmen aikaan menin takaisin yläkertaan Kopasin toimistolle ja kysyin uudelleen avustajistani. Minulle selitettiin, että kaikki olivat kiinni muissa tehtävissä, joten painotin avustajan tarvetta entistä painokkaammin. Huomasin jo tyhjää kärryä työntäessäni, että sitä on lähes mahdotonta saada yksin ylös kadun kuopasta tai katukynnyksestä, joten ihan siitäkin syystä avustaja on välttämätön. Lisäksi halusin jonkun dokumentoivan esitykseni sekä tarvittaessa kääntäen puheeni koreaksi. Pyysin siis kahta avustajaa. Minulle ei oltu myöskään osoitettu, missä esitykseni tulisi konkreettisesti olemaan, joten pyysin jotakuta opastamaan minua kädestä pitäen esityspaikalle etten eksyisi tällä kertaa ja myöhästyisi sen takia omasta esityksestäni. Eräs toimiston työntekijöistä tulikin mukaani ja osoitti minulle esiintymispaikan. Siellä minulta kysyttiin moneen otteeseen missä esiinnyn, mikä on esitykseni nimi, esityksen sisältö ja kaikki muutkin tiedot jotka olin antanut monta kertaa jo aikaisemmin. Minua tuli myös haastattelemaan kaiken hässäkän keskellä joku taideyliopiston opiskelija, joka halusi tietää samat asiat ja lisäksi hän oli kiinnostunut tietämään mitä vapaus merkitsi minulle. Vastasin samalla yliopisto-opiskelijan kysymyksiin, Keafin henkilökunnan kysymyksiin, maalasin kehomaalilla käsiäni ja opastin avustajia, jotka oli vihdoin ja viimein osoitettu minulle juuri ennen esitystä. Avustajille ei oltu tietenkään kerrottu mitään asiasta etukäteen vaan heidät temmattiin mukaan pystymetsästä, joten he alkoivat kysellä mitä heidän tulisi tehdä ja mitä tulisin tekemään esityksessäni. Kaikki oli siis yhtä suurta kaaosta - tosin ei mitään mihin en olisi täällä ollessani jo tottunut. Minulle kerrottiin, että KEAF on yksi parhaiten organisoiduista festivaaleista Koreassa, joten en kykene edes kuvittelemaan millaista työskentely muiden festivaalien ohjelmistossa olisi. Mutta järkevintä oli pitää pää kylmänä ja ottaa asiat rennosti, ettei menettäisi hermojaan täysin ennen esitystä. Yllätyksiä tulisi ja minun pitäisi vain kyetä reagoimaan niihin ja improvisoimaan loput.
Opastin siis avustajia ja samalla minut kuulutettiinkin jo lavalle, jossa improvisoin esityksen alun. Marssin ihmisten eteen kultaisine kärryineni ja pyysin yleisössä istuvaa nuorta naista tulemaan eteen. Nainen epäröi ensin, mutta tuli lopulta joten ohjasin hänet seisomaan kultakärryjen viereen. Levitin punaisen maton kärryjen eteen ja nainen yritti epätoivoisesti kysellä avustajaltani mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Avustajakin oli ihan yhtä pihalla, joten he molemmat pudistelivat päitään ja naureskelivat. No, ei ollut minun vikani ettei avustajia oltu ohjeistettu tarpeeksi ajoissa joten ajattelin että asiat selviäisivät kyllä heillekin kun esiinnyn, enhän itsekään tietänyt mitä tarkalleen ottaen tulisi tapahtumaan. Kun olin levittänyt punaisen maton, pyysin naista kävelemään mattoa pitkin kärryihin ja ottamaan mukavan asennon. Tämän jälkeen löyhyttelin häntä aikani viuhkalla, kysyin haluaisiko hän kultaisen peiton tai sateenvarjon auringonpaistetta vastaan. Hän ei halunnut mitään, joten vilkutin yleisölle ja aloitin ensimmäisen kuljetukseni. Nainen oli ensin hyvin vaivautunut varsinkin saamastaan huomiosta, mutta rentoutui pikkuhiljaa ja sanoi tuntevansa olevansa kuningatar. Korealainen yleisö on yhtä ujoa kuin suomalainen yleisö. Kukaan ei oikeastaan haluaisi olla huomion keskipisteessä. Kuljetin naista aikani ja lopulta hän pyysi lupaa poistua kyydistä. Levitin punaisen maton hänen eteensä ja ensimmäinen kuljetus oli ohi.
Philip esiintyi myös katulavalla yhdessä Mishan kanssa ja he pyysivät minua osallistumaan heidän esitykseensä, koska se käsitteli rahaa. Kultainen asusteeni kuulemma sopisi heidän esityksensä teemaan täydellisesti. Ensimmäinen kuljetukseni loppui juuri sopivasti kun Philip ja Misha olivat esiintymässä, joten keskeytin oman esitykseni hetkeksi ja siirryin avustamaan heitä ja tarjoilin teetä yleisölle. Tämän jälkeen jatkoin omaa esitystäni. Kaksi tuntia meni äkkiä ja ihmiset viihtyivät kyydissä niin hyvin, etten ehtinyt lopulta kuljettaa kuin muutamaa ihmistä. Ohikulkijoiden reaktiot ja ilmeet olivat esitykseni parasta antia. He katsoivat minua ja kultaisia kärryjäni suu auki ja osoittelivat näkyä hämmästyneenä.
Esitykseni jälkeen minulla ei ollut aikaa mennä pesemään pois kehomaaleja, joten menin suoraan teatteriin katsomaan kolmannen teatteriperformanssipäivän esityksiä. Esitysten jälkeen, kun olin menossa jo hostellille, eräs kadulla oleva mies pysäytti minut ja esitteli itsensä elokuvaohjaajaksi. Hän sanoi haluavansa minut yhteen elokuvansa kohtaukseen juuri sellaisena kuin olin, eli kultaisena. Olin yllättynyt ja hämmästynyt ja kerroin olevani Koreassa vain lyhyen aikaa. Annoin hänelle käyntikorttini ja pyysin soittamaan minulle ja kertomaan lisää yksityiskohdista sekä elokuvan aikataulusta. Katsotaan mitä tapahtuu.
Alla on pätkiä eilisestä esityksestäni. Pyysin Sueta ottamaan lyhyitä pätkiä blogia varten, mutta ilmeisesti painotin sanaa lyhyt liikaa, koska nämä pätkät ovat todella niin lyhyitä että niistä saa hädin tuskin mitään selvää. Ja korealainen avustajani, joka myös näkyy joillakin videopätkillä, oli aivan ihana ja avulias muuten, mutta hän ei osannut kuvata. Ollenkaan. Vaikka minulla on ammattitason kamera ja laitoin varalta vielä laajakuvalinssin, silti suurin osa kuvista on leikkautunut jaloista tai pää on poikki. Tai sitten kuvissa ei näy juuri muuta kuin maata tai autoja. Joten valitettavasti kunnollista dokumentaatiota kummastakan esityksestäni ei ole saatavissa. Jälleen kerran totean vain sen, kuinka tärkeää olisi aina hommata oma henkilökohtainen kuvaaja paikalle, joka myös osaisi kuvata. Kaikille kun esimerkiksi kuvan rajaaminen ei ole itsestäänselvää.
Minulla ei ole taaskaan aikaa alkaa käsittelemään kuvia, koska pitää rientää katsomaan muiden performansseja ja nauttimaan festivaalin viimeisestä päivästä. Päivitän lisää materiaalia esityksistä illemmalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti